Puukauppa tehdään yleisimmin pystykauppana ja kaupasta tehdään metsänhakkuusopimus. Metsänhakkuusopimus on erittäin tärkeä asiakirja. Kaikki metsänhakkuusopimuksen ehdot kannattaa lukea huolellisesti läpi ennen allekirjoittamista. Tärkeää on, että kaikki kauppaan liittyvät vakioehdot ja muut kaupan liitteet ovat käsillä kaupan allekirjoituksissa ja ne käydään huolellisesti läpi kaupan osapuolten kesken.

Pystykaupassa korjuun toteuttaminen kuuluu puunostajalle. Puunkorjuu tehdään suurilla koneilla ja hakkuussa on mahdollisuus monenlaisiin virheisiin, jotka voivat aiheuttaa isojakin taloudellisia tappioita puunmyyjälle. Hakkuun jälkeen kannattaa aina käydä maastossa tarkastamassa hakkuualue mahdollisimman kattavasti. Korjuujäljen tarkastuksen voi myös antaa metsäammattilaisen tehtäväksi. Tarkastuksessa voi löytyä korjuuvaurioita, urapainaumia tai harvennus on voinut olla liian voimallinen. Hakkuu on voinut mennä väärän kuvion puolelle tai jopa naapurin puolelle. Toisinaan hakkuutapa on ollut väärä, esimerkiksi harvennettavaksi tarkoitettu kuvio onkin avohakattu.

Mikäli hakkuussa ilmenee virheellisyyksiä niin olennaista on tietää mitä tahoja asiaan liittyy ja tunnistaa heidän näkökulmat ja vastuut asiassa. Puukauppaketjussa on monta toimijaa ja viesti ei aina välity oikein hakkuukoneen kuljettajalle asti, mistä voi seurata virheitä. Olennaista on ymmärtää eri näkökulmat asiana liittyen: koneyrittäjän ja hakkuukoneenkuljettajan näkökulma, leimikon tekijän näkökulma, puunostajan näkökulma ja metsänomistajan näkökulma. Valtakirjoilla hoidetuissa puukaupoissa ilmenee myös erilaisia virhetilanteita, jotka tulee oikaista ja vahingot korvata metsänomistajalle.

Monesti suurenkin taloudellisen menetyksen puunmyyjälle aiheuttavan hakkuuvirheen yhteydessä tarjotaan korvaukseksi minimaalista vakiokorvausta ehdolla, että asia on loppuun käsitelty. Näihin ei kannata ensimmäisenä suostua. Tärkeää on reklamoida virheestä heti kun sen huomaa. Sen jälkeen on hankittava tarvittava lisäselvitys virheen laadusta ja määrästä sekä taloudellisesta menetyksestä.

Metsälakipuhelimesta saat nopeasti ja laadukkaasti puolueettomat neuvot miten sinun kannattaa puukauppaan liittyvässä virhetilanteessa edetä. Olemme olleet edistämässä lukuisia pienempiä ja isompiakin puukauppaerimielisyystilanteiden sovintoneuvotteluja. Hallitsemme puukauppaan liittyvän toimintaympäristön ja pystymme tehokkaasti edistämään puun myyjän oikeuksien toteutumista hakkuisiin liittyvissä virhetilanteissa.

Soita metsälakipuhelimeen 060095090 (3,56€/ min + pvm)

Palvelemme

Ma-Pe 8-18

La 10 – 16