Posts filed under: Metsätilan virhe

Metsätilan virhe

Metsätilakaupan virheestä säädetään maakaaresta. Metsätilan virhe voi olla laatu- vallinta tai oikeudellinen virhe. Metsätilakaupassa on tärkeä tuntea maakaaren virhesääntely, jotta metsätilakaupan virheet pystytään tunnistamaan ja välttämään.

Toimivin metsänomistusmuoto on yhden henkilön metsänomistajuus. Tällöin yksi metsänomistaja päättää metsänomistajuuden tavoitteet ja tekee päätökset mitä metsässä tehdään tai ollaan tekemättä. Metsänomistusmuoto voi muuttua yhteisomistuksen muotoon esimerkiksi perinnön kautta. Metsätilan yhteisomistus syntyy myös silloin kun metsätilan ostaa kaksi tai useampi henkilö tai metsätila saadaan yhteisomistukseen lahjan kautta. Yhteinen metsänomistajuus sisältää...
Continue Reading →
Metsätilan virheestä säädetään maakaaressa. Metsätilan virhe jakaantuu kolmeen virhekokonaisuuteen: laatuvirheeseen, vallintavirheeseen sekä oikeudelliseen virheeseen. Onnistuneessa metsätilakaupassa metsätilakaupan virheet tunnistetaan ja vältetään etukäteen. Mikäli metsätilakauppaa rasittaa virhe tulee virheestä ostajalle aiheutunut vahinko pystyä oikaisemaan. Ensisijainen vaihtoehto virheen oikaisuun on myyjän ja ostajan sekä asiaan mahdollisesti liittyvän metsäkiinteistönvälittäjän tai asiantuntijapalveluntarjoajan välinen sovinnollinen...
Continue Reading →
Metsälakipuhelimen kautta kommentoimme metsätilan kauppakirjoja koko Suomeen. Meille on tärkeää, että mahdolisimman moni metsätilakauppa Suomessa tehdään onnistuneesti. Voit soittaa metsätilan kauppakirjan kommentointiin liittyen metsälakipuhelimeen tai laittaa viestillä tarjouspyynnön metsätilan kauppakirjan kommentoinnista TÄSTÄ. Huom! Metsätilan kauppakirjan kommentointikustannukset metsätilan myyntiä varten on mahdollista vähentää suoraan metsätilakaupasta johtuvina kustannuksina luovutusvoittoveron laskannassa silloin kun...
Continue Reading →
Suomessa perhemetsänomistus on yleistä. Kaikki eivät ole kuitenkaan niin innokkaita omistamaan ja hoitamaan metsävarallisuutta, jonka ovat saaneet esimerkiksi perintönä. Jos metsänomistajuus tuntuu taakalta metsätilan voi myydä. Onnistunut metsätilakauppa on monen tekijän summa. Väärässä paikassa säästäminen tulee kalliiksi myyjälle. Metsälakipuhelimesta saat nopeasti neuvot tärkeimpiin metsätilakaupan kysymyksiin. Kaikessa onnistuneessa kaupankäynnissä pitää tietää,...
Continue Reading →
Metsätilakauppaan liittyvä virhesääntely on maakaaressa. Maakaaressa on säännökset kiinteistön (myös metsäkiinteistön) laatu- vallinta- ja oikeudellisesta virheestä. Onnistuneessa metsätilakaupassa tiedetään ja hallitaan myyjän, ostajan, välittäjän ja asiantuntijapalveluntarjoajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet. On ymmärrettävää, että metsätilakaupoissakin tulee hankalia tilanteita ja virheellisyyksiä. Olennaista näissä tilanteissa on tietää kaikkien asiaan liittyvien tahojen näkökulmat ja...
Continue Reading →
Metsätilan myyjän kannattaa kilpailuttaa metsäkiinteistönvälittäjä monestakin syystä. Onnistunut metsätilakauppa rakentuu siitä, että myyjä, ostaja, metsäkiinteistönvälittäjä ja metsätila-arvion laatija tuntevat oikeutensa ja velvollisuutensa metsätilakaupassa. Metsätilan myyjän kannalta on olennaista, että metsäkiinteisönvälittäjä hallitsee metsäasioihin liittyvät asiat. Tämän vuoksi tavalliset kiinteistönvälitysliikkeet eivät pystykään metsätilakauppoja hoitamaan, koska heiltä puuttuu useimmiten metsäalan asiantuntemus. Metsäkiinteistönvälittäjän tulee...
Continue Reading →
” Jokainen metsäasioihin liittyvässä erimielisyydessä saavutettu sopu on merkittävä asia ja tehtävämme on toimia sovinnon mahdollistaja: tämän jälkeen kaikilla osapuolilla on sileämpi tie kuljettavanaan” kertoo valtakunnalliseen metsälakipuhelimeen vastaava metsälakimies Tuomo Liikanen. Metsäasiaan liittyvässä erimielisyydessä on monia näkökulmia. Metsäalan toimintaympäristön tunteminen edesauttaa sovun löytymistä. Konetöitä tehdään usein metsissä haastavissa olosuhteissa ja...
Continue Reading →
Kaikki ovat kuulleet omakotitalokauppojen virheistä: kuka on kuullut metsätilakauppojen virheistä? Metsätilan virheestä säädetään maakaaressa, ja samoja säännöksiä sovelletaan omakotitalokauppojen yhteydessä. Maakaaren virhesääntelyn mukaisesti metsätilan virhe jakaantuu kolmeen virhekokonaisuuteen: laatuvirheeseen, vallintavirheeseen sekä oikeudelliseen virheeseen. Ensimmäinen virhekokonaisuus, metsätilan laatuvirheet, ilmenee metsätilan fyysisissä ominaisuuksissa – siis kaikessa sellaisessa, jonka voimme nähdä metsätilasta. Metsätilan...
Continue Reading →
Metsän omistusjärjestelyissä on tärkeää tietää mikä on metsän arvo. Metsätilan arvo pitää olla tiedossa esimerkiksi metsätilakauppaa ja muita omistusjärjestelyitä varten. Mikäli metsän ja metsäkiinteistön arvoa ei tiedetä ja omistusjärjestelyitä tehdään puutteellisilla tiedoilla niin joku asian osapuolista todennäköisesti kärsii taloudellista vahinkoa! Mistä löydän arvon metsätilalleni? Perinteisesti metsätilan arvo on määritetty summa-arvomenetelmän...
Continue Reading →
12