Perintöriidat ja perintömetsiin liittyvät riidat ovat yleisiä Suomessa. Oikeilla toimenpiteillä perintömetsiin liittyviä riitoja saadaan kuitenkin vähennettyä ja löydettyä perikunnan osakkaille mahdollisimman hyviä ratkaisuja.

Metsäasiat ovat tuntemattomia usein perintömetsän saajille. Jos perikunnassa on metsävarallisuutta, on perukirjoituksen suorittajan hyvä hallita metsävarallisuuden tuomat erityispiirteet. Tärkeää on, että perikunnan jäsenille saadaan jo tässä vaiheessa hautumaan se, miten metsävarallisuuden suhteen kannattaa toimia. Jos metsäasiat jäävät jo metsänomistajuuden alkuvaiheessa ilmaan leijumaan eikä yhteistä suuntaan saada aikaan on todennäköisempää ajautua erimielisyyksiin. Perintömetsänomistajilla onkin hyvä hankkia tietoa metsänomistajuuteen liittyvistä kysymyksistä metsänomistajuuden alkuvaiheessa.

Suunnitelmallisuus vähentää perintömetsäriitoja. Perikunta ei ole tarkoitettu pysyväksi metsänomistusmuodoksi. Jos yhteisomistusta ei haluta kokonaan purkaa on järkevää muuttaa perikunnan metsät yhtymäksi ja laatia yhteishallintasopimus. Yhteishallintasopimuksessa sovitaan siitä, miten yhteisesti metsäasiat hoidetaan. Yhtymämuutokseen ja yhteishallintasopimuksen laadintaan kannattaa käyttää ulkopuolisen asiantuntijan apua.

Perillisten epätasapuolinen kohtelu on yksi syy mikä aiheuttaa riitoja. Epätasapuolinen kohtelu voi olla todellista tai vähemmän todellista ja se voi liittyä perinnönjättäjän elinaikaan tai perikuntavaiheeseen. Pienikin riita voi mennä periaatteiden tasolle. Tasapuolisuuden kohtelun vaatimus on hyvä pitää mielessä kaikessa toiminnassa.

Perintömetsien jakaminen voi aiheuttaa osakkaiden välille erimielisyyksiä. Jaon toteuttamisvaihtoehtoja ovat sopujako sekä pesänselvittäjän ja pesänjakajan toimittama toimitusjako. Ensisijaisesti perikunnan metsät kannattaa jakaa sopujaon kautta, joka on kustannuksiltaan halvempi ja sillä saadaan paremmin toteutettua osakkaiden tavoitteet. Näin voidaan vähentää metsien pilkkoutumista. Jakoehdotuksen laatijalta edellytetään metsä- ja lakiasioiden hallintaa.

Toimitusjako ja siitä seuraava halkomistoimitus on kustannuksiltaan kallis ja metsävarallisuus pilkkoutuu usein pieniksi tiloiksi. Tämä on ylivertaisen heikko vaihtoehto verrattuna sopujakoon. Toimitusjaon myötä osakkaiden välit saattavat mennä heikoiksi. Tässäkin vaiheessa on järkevää pyrkiä sopuun.

Jotta perintömetsiin liittyviä riitaisuuksia saadaan vältettyä tarvitaan usein ulkopuolisen asiantuntijan apua. Käytännön metsäasioissa riittää usein metsäammattilaisen apu, mutta jakoasioissa ja omistusjärjestelyissä vaaditaan metsä- ja lakiasioihin perehtyneen asiantuntijan neuvoja. Kalliille ja osakkaiden kannalta epäedulliselle perintömetsien toimitusjaolle on vaihtoehtoja: tällöin puolueeton metsä- ja lakiasioihin perehtynyt asiantuntija on avainasemassa. Metsälakipuhelin.fi neuvoo valtakunnallisesti perikunnan osakkaita perintömetsiin liittyvissä kysymyksissä.